26/09/23
Peltopoikaa saa nyt täältä
Supersuosittua ruisleipää, Peltopoikaa, saan nyt Ruokaa Läheltä -verkkokaupasta. Kuluttajat hehkuttavat: “Aivan omaa luokkaansa.” “Niin tunnistettava oma maku.”
Peltopojan tarina alkaa 1870-luvun Pöytyältä. Juho Kusti Kangas, nykyisen leipurin isoisän isoisä, oli entinen rälssisotilas ja etsi sopivaa paikkaa omalle torpalle. Sellainen löytyi Pöytyän Kaulanperän Kattilakorvesta.
Juho Kusti oli kuullut, että Kattilakorpi olisi hyvä paikka viljellä ruista, sillä siellä ei halla kiusannut. Rukiista Juho Kustin vaimo Johanna Matintytär teki leivänjuuren. Peltopoika oli syntynyt.
Heidän tytär Hilma jäi asumaan kotitaloon miehensä Kalle Salmin kanssa. Peltoa raivattiin lisää. Hilman poika Valtteri, nykyisen leipurin isoisä, jäi isännäksi sukutilalle. Sota-aikana hän löysi vaimokseen savolaissyntyisen Esterin. Esteri piti leivänjuurta hengissä leipomalla ahkerasti. Esterin konsti oli säilyttää leivät viljan joukossa. Siellä leivät eivät kuivuneet koviksi, vaan säilyivät mukavan sitkeinä.
Esteri leipoi ruisleipää 1990-luvulle asti. Esterin ja Valtterin poika Seppo Salmi oli rakentanut talon Alastaron Ylhäisiin. Talossa oli leivinuuni, ja vaimo Hannele halusi kokeilla anopin ruisleivän leipomista. Näin Peltopoika matkasi Pöytyältä Alastarolle. Leivästä tuli niin hyvää, että Seppo ja Hannele päättivät tehdä sitä myyntiin torille.
Leipä oli niin suosittua, että kaupat alkoivat kysellä sitä valikoimiinsa. Pian piti jo rakentaa leipomo konehallin päätyyn. Ylhäisten Kotileipä Ky perustettiin marraskuussa 1990. Työntekijöitä palkattiin ja oma myymälä Turun Kauppahallissa pistettiin pystyyn.
Sukupolvenvaihdos tehtiin vuonna 2005, kun Sepon ja Hannelen poika Tero Salmi aloitti leipurina. Samaan aikaan valmistui uusi leipomorakennus, sillä vanha leipomo oli käynyt ahtaaksi. Uudessa leipomossa uuni on erilainen kuin Kattilakorven savupirtissä, mutta sama Johanna Matintyttären taikinajuuri antaa Peltopojalle sen oman, ainutlaatuisen maun.
Teron, 47, tausta ei ole leipurille ihan tyypillisin, vaikka hän onkin kasvanut jauhojen keskellä. Hän opiskeli maanmittausinsinööriksi. Tie kävi Helsingin ja Huittisten kautta takaisin kotitilalle.
“Leivän pariin veti hyvin perustettu yritys ja huipputuote. Saan jatkaa vanhempieni jalanjäljissä. Tässä saa tehdä omaa juttua, olla oman itsensä herra. Samalla jatkuu juuren tarina ”, summaa Tero ja jatkaa:
“Peltoppojan salaisuus piilee puhtaissa, terveellisissä ja lisäaineettomissa raakaaineissa. Ja tietenkin juuressa, joka tuo persoonallisen ja ainutlaatuisen maun.”
Lähituottajien rukiit jauhetaan viikoittain Riihipuodin myllyssä. Jauhot haetaan suursäkki kerrallaan, joten raaka-aineetkin ovat takuutuoreita. Päivittäin leivotaan tuhannesta kahteentuhanteen leipää. Päämarkkina-alue on Varsinais-Suomi, jonkin verran menee Pirkanmaalle ja Satakuntaan. Parhaillaan tähyillään Helsingin suuntaan.
Pienenä haasteena, kuten kaikessa viljelyssä, on korkealaatuisen raaka-aineen takuuvarma ja jatkuva saanti.
Tavoitteena on jatkaa leivän syrjässä vielä pitkään: “Leipomouran alussa ajattelin että jos saan viistoista vuotta täyteen, kuten vanhempani, ollaan voiton puolella Nythän olen jo leiponut 17.
Kyseessä on vahvasti elämäntapatoiminta. Juuressa, leivässä ja tekemisessä ollaan kiinni seitsemän päivää viikossa. Juuri pitää pitää hengissä ja sen käyminen seuraavaan satsiin kestää päivän.
26/09/23
Peltopoikaa saa nyt täältä
Supersuosittua ruisleipää, Peltopoikaa, saan nyt Ruokaa Läheltä -verkkokaupasta. Kuluttajat hehkuttavat: “Aivan omaa luokkaansa.” “Niin tunnistettava oma maku.”
Peltopojan tarina alkaa 1870-luvun Pöytyältä. Juho Kusti Kangas, nykyisen leipurin isoisän isoisä, oli entinen rälssisotilas ja etsi sopivaa paikkaa omalle torpalle. Sellainen löytyi Pöytyän Kaulanperän Kattilakorvesta.
Juho Kusti oli kuullut, että Kattilakorpi olisi hyvä paikka viljellä ruista, sillä siellä ei halla kiusannut. Rukiista Juho Kustin vaimo Johanna Matintytär teki leivänjuuren. Peltopoika oli syntynyt.
Heidän tytär Hilma jäi asumaan kotitaloon miehensä Kalle Salmin kanssa. Peltoa raivattiin lisää. Hilman poika Valtteri, nykyisen leipurin isoisä, jäi isännäksi sukutilalle. Sota-aikana hän löysi vaimokseen savolaissyntyisen Esterin. Esteri piti leivänjuurta hengissä leipomalla ahkerasti. Esterin konsti oli säilyttää leivät viljan joukossa. Siellä leivät eivät kuivuneet koviksi, vaan säilyivät mukavan sitkeinä.
Esteri leipoi ruisleipää 1990-luvulle asti. Esterin ja Valtterin poika Seppo Salmi oli rakentanut talon Alastaron Ylhäisiin. Talossa oli leivinuuni, ja vaimo Hannele halusi kokeilla anopin ruisleivän leipomista. Näin Peltopoika matkasi Pöytyältä Alastarolle. Leivästä tuli niin hyvää, että Seppo ja Hannele päättivät tehdä sitä myyntiin torille.
Leipä oli niin suosittua, että kaupat alkoivat kysellä sitä valikoimiinsa. Pian piti jo rakentaa leipomo konehallin päätyyn. Ylhäisten Kotileipä Ky perustettiin marraskuussa 1990. Työntekijöitä palkattiin ja oma myymälä Turun Kauppahallissa pistettiin pystyyn.
Sukupolvenvaihdos tehtiin vuonna 2005, kun Sepon ja Hannelen poika Tero Salmi aloitti leipurina. Samaan aikaan valmistui uusi leipomorakennus, sillä vanha leipomo oli käynyt ahtaaksi. Uudessa leipomossa uuni on erilainen kuin Kattilakorven savupirtissä, mutta sama Johanna Matintyttären taikinajuuri antaa Peltopojalle sen oman, ainutlaatuisen maun.
Teron, 47, tausta ei ole leipurille ihan tyypillisin, vaikka hän onkin kasvanut jauhojen keskellä. Hän opiskeli maanmittausinsinööriksi. Tie kävi Helsingin ja Huittisten kautta takaisin kotitilalle.
“Leivän pariin veti hyvin perustettu yritys ja huipputuote. Saan jatkaa vanhempieni jalanjäljissä. Tässä saa tehdä omaa juttua, olla oman itsensä herra. Samalla jatkuu juuren tarina ”, summaa Tero ja jatkaa:
“Peltoppojan salaisuus piilee puhtaissa, terveellisissä ja lisäaineettomissa raakaaineissa. Ja tietenkin juuressa, joka tuo persoonallisen ja ainutlaatuisen maun.”
Lähituottajien rukiit jauhetaan viikoittain Riihipuodin myllyssä. Jauhot haetaan suursäkki kerrallaan, joten raaka-aineetkin ovat takuutuoreita. Päivittäin leivotaan tuhannesta kahteentuhanteen leipää. Päämarkkina-alue on Varsinais-Suomi, jonkin verran menee Pirkanmaalle ja Satakuntaan. Parhaillaan tähyillään Helsingin suuntaan.
Pienenä haasteena, kuten kaikessa viljelyssä, on korkealaatuisen raaka-aineen takuuvarma ja jatkuva saanti.
Tavoitteena on jatkaa leivän syrjässä vielä pitkään: “Leipomouran alussa ajattelin että jos saan viistoista vuotta täyteen, kuten vanhempani, ollaan voiton puolella Nythän olen jo leiponut 17.
Kyseessä on vahvasti elämäntapatoiminta. Juuressa, leivässä ja tekemisessä ollaan kiinni seitsemän päivää viikossa. Juuri pitää pitää hengissä ja sen käyminen seuraavaan satsiin kestää päivän.
